Voimansa parhaat uhraten palveli. rakasti, kärsi hän.
Palkitsi hyvällä ilkeilyn: syyttömän, väärän, alhaisen.

Katsoi silmin niin kysyvin, surullisin, avoimin.
Kuunteli Bachia mieluiten, aamuisin kirjoitti mietelmän.

Virttä joskus hyräili hän, oli se muisto lapsuuden.
Sävelsi laulun sanattoman hiljaisuutta kuunnellen.

Kuolleet ovat jo eläissään monet parhaina vuosinaan:
Puuttuu tunteet, syvällisyys, ihmissuhteista läheisyys.

Ihanteena vain menevyys, itsekkyys sekä pinnallisuus.
Latteus hyveistä korkehin: puheet sen kertovat, ilmeetkin!

Miksi niin väärin ymmärretyt ajattelijat, näkijät,
silmin avoimin katsovat, tunneälyä omistavat?

JÄTTÄÄ HE MUISTON PYSYVÄN - VAALIMISEN ARVOISEN
SÄKEISSÄ RUNOJEN, MIETELMÄIN.
ELÄVÄT VIELÄ KUOLTUAAN...

(Runo kirjoitettu syksyllä 2006)