Ei nuorekkahat kuteet, meikki parhain tai tekohilpeys sua nuoremmaksi

tee. Jo hämärtyvi näkö, ontuu käynti ja kilojakin liikaa seitsemän.

On ilme valju, väsähtänyt tänään. Ja taaskin selkää vähän kolottaa.

 

Sä sanot kuvaajalle: Metrin etäisyyttä mä joka kymmenluvun verran

tarvitsen, kun ikuistetaan taaskin yllättäen, kun juhlapäivä merkittävä on.

On muka pirteältä näytettävä ja nuorekkaalta vielä tietenkin ja kätkettävä

vuotta kymmenkunta tai mieluiten kai viisitoistakin. Ja miten saadaan

katse syvällinen ja hymy nuoruusvuotten menneiden?

 

Ja silloin hymyn ironisen kätkee tuo kuvaaja jo kyllästynytkin.

Hän aitoutta etsii, uskallusta myös kohdata jo enteet vanhuuden.

Ei enää elämänsä marraskuussa voi kesää viettää kolmekymppisen.

 

On vuodet parhaat kauas jääneet taakse: jo lasit tarvitset sä vahvimmat

ja kepin taikka rollaattorin kohta ja kenties muisti pätkii piankin...

Nyt taaskin särkee jalkaa, myöskin päätä ja vähän kolottavi selkääkin.

On ilme valju, taaskin väsähtänyt. Kai konjakkia hiukan tarvitset.