Pääministeri Kiviniemi osoittaa todellista arvojohtajuutta avaamalla keskustelun rauhanaatteesta.
Suomi voisi osallistua jopa kansainväliseen rauhanvälitykseen. Voisimme tavoitella vuosiksi
2011-14 paikkaa YK:n turvallisuusneuvostossa. Kiviniemi osoittaa poliittista kypsyyttä,
kun hän pyytää mukaan neuvotteluun kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat.
Helena Kekkosen vuoden 1981 Unescon rauhanpalkinto sekä Martti Ahtisaaren Nobel v. 2oo8
viitoittavat tietä esimerkillisesti. Rauhanaatteen tunnus on kyyhky haukan vastapuolena.

Onko rauhantyö utopiaa? Si vis pacem, para bellum: Jos tahdot rauhaa, valmistaudu sotaan.
Näin totesi jo antiikin ajattelija. Kanteletar kertoo kansamme tunnoista vuosisatoja sitten:
”Oi, Ukko, ylinen herra, Taivahallinen Jumala. Tuo kerta rajalle rauha, Suomehen sula sovinto,
Rauha raukoille rajoille.” Rauhaa ei voi ylläpitää voimakeinoin. Sen voi saavuttaa vain ymmärryksen
avulla. Adolf Hitlerin mukaan ”ikuinen rauha merkitsisi rappiota”. Ellemme löydä rauhaa
itsestämme, on turha sitä muualta etsiä. Johtajiemme henkinen kypsyys ja älyllinen kehittynei-
syys ratkaisevat maailman shakkinappuloiden siirron.

Peliteoriat ovat paljastaneet meille, että valtaosa ihmisistä näkee politiikan, työelämän ja ihmis-
suhteet pelinä. Urheilussa on voittajat sekä häviäjät. Vapaaehtoinen pelittömyys nähdään
naiivina  kilpailun maailmassa. Humanistinen ihmiskäsitys näkee pelittömyyden ihanteena.
Aito ihmisyys antaa tilaa muille. Kristillisen näkemyksen valossa tulisi jopa rukoilla
sortajien puolesta. Utopiaa, sanovat kyynärpäätaktikot ja aseiden kalistelijat.

Harvardin Neuvotteluprojekti on tutkijoiden kehittämä menetelmä kiistakysymysten ratkaisuun.
Mitä uutta se tarjoaa? Jos tunteet hallitsevat, ei etsitä objektiivisia kriteerejä. Roger Fisherin
ja William Uryn käytännön neuvot ovat koeteltuja keinoja rauhanvälityksessä sekä mikro-
että makrotasoilla. Sivistyneenä aikanamme on  neuvottelua käyviltä johtajilta
edellytettävä laajaa koulutusta sekä arvojohtajuutta. ”Reilu kaveri – kova poika pelit” tuomitaan
niiden epäkypsyyden vuoksi. Niinpä sapeleita kalistelevat ”kuumakallet” joutavat jäähylle.

Kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa, Martti Ahtisaari on todennut. Itse ajattelen samoin. Hyvä
idea olisi myös puolueettoman tarkkailijan käyttö ristiriitaneuvottelussa. Pelataanko
kovaa vai pehmeää tyyliä? Edellisen voi tuomita jo aggressiivisuuden vuoksi. Tyylin käyttö on
jo psykologista sotaa. Osapuolet kun ovat vastustajia, joilta vaaditaan myönnytyksiä. Vastapuolelle
esitetään uhkauksia korpraalityyliin! Käytetään harhautusta, valheita, taklausta. Uhitteleva
kuumakalle vaatii yksipuolisia sopimusehtoja. Hän painostaa toista osapuolta. Miksi kova peli
hallitsee pehmeää aikamme maailmassa vielä v. 2010 ? Asenteellisena tyyleinä sekä kova
että pehmeä ovat yksipuolisia. Olisi keskityttävä molemmille osapuolille edullisiin tavoitteisiin.
Tulisi käyttää objektiivisia kriteerejä. Osapuolet ovat ongelmanratkaisijoita eivät vastustajia  
- todellisessa rauhanneuvotteluissa. Tavoitteena on tehokkaasti ja ystävällisesti saavutettu sopimus.


SEIJA TUOHESMAA: Suolahti