lauantai, 3. marraskuu 2012

KUOLEMAN ODOTUSHUONEESSA

Pyhäinpäivänä 2012

Keväisen aamuyön kuulaus sairaalan ikkunan takana. Vuodeosaston huone 6.
Viisi miestä kuoleman odotushuoneessa.  Kuorsausta, hengityskatkoksia,
kuoleman korahduksia, alistuvaa katkeruutta. Eräs miehistä luuli olevansa
sotilassairaalassa jatkosodan aikaan...

Ei verenpaineen mittaajaa, pulssin tarkkailijaa, vaipan vaihtajaa, happinaamarin
tarjoajaa, nesteytyksen antajaa.  Sodan veteraani ikkunan luona tunsi kuoleman
kuivan janon.  Siitä oli joskus pappi kertonut herätyspuheessa.  Silloin olisi jo
turha tehdä parannusta.

Sairaalapappi oli puhunut taivaan valtakunnan avaimista.  Olisi ripin aika.  Miksi?
Kirkollisvero maksettu, hautapaikka lunastettu kahdessa sodassa.
Eikö se riitä? mies oli kysynyt.  Hän oli vetänyt lakanan kasvoilleen kyyneleensä
peittäen..." Ei muuta kunniaa kuin kuulla kummultansa sun kuusiesi kuiskintaa,
kun hän henkensä halvan sulle antanut on..."Nostalginen kuorolaulu tajunnassa.
Sitä hän oli nuorena upseerina laulanut...

Neljältä juuri ennen kuolemaa rukouksen enkeli vieraili  -  janoon kuolevan
luona.  Tämä ei pystynyt enää soittamaan hätäkelloa: pyytämään juotavaa...
Rukouksen enkeli puhui armosta, paremmasta maailmasta kuoleman rajan takana.
Kuolema olisi syntymä henkisyyden tasolle.  Mies sai janoonsa  -  elävää vettä.
"Siellä ruumiit aivan uudet: puhtaat, kirkkaat kokonaan.  Tänne jäävät vajavuudet,
synnin arvet päälle maan..."

perjantai, 2. marraskuu 2012

UUSAATE VISIOMARKKINOILLA...

2.11. 2912

Tänä aamuna luin uudelleen Kaarlo Kramsun runoja. Hänen kohtalonsa oli yhtä synkkä kuin Aleksis
Kivellä: varhainen kuolema kesken parhaan luomistyön. Muistamme runon ILKKA, se piti osata ulkoa
Saarijärvellä jo keskikoulussa. Tuota runoa tarkemmin ovat jääneet mieleeni voimakasta yhteiskunta-
kritiikkiä korostavat säkeet:

               "Käy myrsky murtain kaikki voimallansa,
                syvästi aika uusi hengähtää. Ja luulot
                vanhat horjuu juurillansa.
                Pyhyydet muinaisuuden häviää..."

Runo korostaa lisäksi, miten kaikki säilyy ennallaan. Aate on vain kulissi, joka aikansa synnyttää
uuden sukupolven näkijöitä ja tekijöitä. Nämä käyttävät aatetta "keppihevosena" päästäkseen
tavoiteltuihin asemiin. Konservatiivi haluaa valtansa säilyvän, siksi hän vastustaa tietenkin
radikaalia, kenties entistä parempaakin aatetta...Historia toistaa itseään. Onko ihminen sivistynyt,
valistunut koulutuksestaan huolimatta, jos hän toistaa yhä uudelleen "yrityksen ja erehdyksen 
yhtölöä"? Ei pyritäkään todella uudistamaan yhteiskuntaa, vaikka älyä ja tietoa olisi.

On jopa ehdotettu radikaalia muutosta: poliitikot pois yhteiskunnan johdosta. Heidän tilalleen
halvempi, 10-12 henkeä  käsittävä älymystöryhmä, jolla olisi tietenkin laaja perspektiivi historiallisesti
sekä suuri annos käytännön järkeä ja kokemusta.

Uusälyköt näkevät myös eduskunnan sekä EU:n valtaisan ja kalliin byrokraattikoneiston tehot-
tomuuden. Puhutaan lumedemokratiasta, mikä ei itse asiassa toteudu. Kalliit vaalikoneistot,
puoluetuet ym. nähdään tuhlailuna. Voitaisiin asettaa maan terävimpien matemaatikkojen
työryhmä pohtimaan vaihtoehtoista, kustannuksia karsivaa mallia. Ryhmän tulisi olla myös
luovasti lahjakas. Eduskunnan menot liian suuret. Ei ole tulosvastuuta. Miksi?

Miksi edustajia ei valittaisi ankaraa pääsykoetta käyttäen? Miksi ei käytetä suoraa kansanäänes-
tystä. Tietokone säästäisi miljoonia euroja. Kansangallup jostakin asiasta saataisiin nappia
painamalla. Edustaja sanana jo kertoo, että kansa on "holhouksen alla". Miksi siltä ei kysytä
suoraan? Rahaa palaa runsaasti hukkaan, kun puolueiden ehdokkaat "kiertävät kenttää"
kehumassa itseään.

Uljaassa uudessa maailmassa joskus vielä nauretaan huvittuneina, kun koulussa näytetään
multivisioelokuva vuosituhantemme rahan haaskauksesta ja naiivista, törsäilevästä "kulttuuris-
tamme". On muka  - säästetävä, vaikka rahoja käytetään esim. tyhmien pankkiirien töppäysten
korjaamiseen(?!) Miksi heitä ei aseteta rikostuomioistuimeen virkavirheestä tai luottamusaseman
väärinkäytöstä. NYTKÖ VASTA - otetaan käyttöön - pankkivalvonta(?)

Lyhytnäköistä "analyysia", mikä ei ole täyttänyt tuon termin vaatimuksia käytännössä. Ennen päätöksiä
on tietenkin tutkittava analyyttisesti riskit ja mahdolliset hyödyt. Elleivät valtioiden käytänteet ole
YHTEISMITALLISIA, pitäisi jo lukion käyneen. kuutosen lyhyen matematiikankin suorittaneen ymmärtää, että
laskuvirhe on tapahtunut. Miksi ei laskelman tekijää tai tekijöitä aseteta rikosvastuuseen
virkavirhettakin pahemmasta ryssimisestä?

Ovatko päällekkäiset, liian runsasväkiset hallintokoneistot myös tuhlausta? Tietenkin. Miksi meillä on varaa
kalliisiin, päällekkäisiin koulutusrakenteisiin. Palvelevatko ne vain opettajien työllistämistä? Miksi koulutetaan
nuoria työttömiksi järjestämällä ylikoulutusta useilla aloilla. Kuka on tehnyt laskelmat asiasta?
Onko todellista suunnittelua, strategista ajattelua? Tarvitaan poikkitieteellistä, luovaa, moniuraista ajattelua...
Älykkyys ja luovuus arvoonsa! Sakot tai vankeutta pahoista hallinnon virkavirheistä.
Miksi töppäysten tekijät pääsevät kuin koira veräjästä?


On ennustettu maailmanloppua, minkä tekisivät meitä paljon viisaammat ihmiset planeetalta, mikä on olemassa.
Arvoton kulttuurimme on tuhottava ilman väkivaltaista sotaa. Sodat kun jo sinänsä ovat alhaista barbaarisuutta.
Osoittavat sivistyksen puutetta. Ehkäpä tuo "planeetta" on taivas meidän tyyliimme verraten. Sieltä on ainakin
mustavalkeasti ajattelevat tunnepsykopaatit eliminoitu... Käsitteet uusäly, uusälykkö ovat jo tuttuja maailman
järjettömyyttä pohtivalle uusälymystölle. Heillä on runsaasti luovia ideoita. Onneksi heitä on eri maissa ja
kulttuureissa nyt jo - tosin vähemmistönä. Onko kyseessä "uususkonto"? Se on luonut myös uuskielen.
Ei toisteta kuluneita fraaseja. Moniura ja synteesiajattelu on käytössä.

Miten uusälykkö uudistaisi pankit? Säästökorko kunniaan!  Säästöporsaat jälleen lapsille kotien keitiön pöydälle.
Lainan korko olisi alhainen. Mikään pankki ei "pelaisi lainarahalla". Miksi? Sillä olisi pääomaa tietenkin.
Muutenhan se joutuisi häpeämään, kun olisi vilunkipeliä käyttävä kerjäläinen. Kapitalistin nimeä sen omistaja ei
voisi käyttää. Vilunkisosialistikaan se ei olisi.  Pankin tulisi olla ylpeä moraalistaan kuin Snellman.
Opiskelu olisi itseohjautuvaa. Vapaaehtoistyö kunniaan, sillä on paljon vireitä senioreja, joilla olisi vielä resursseja
nuoriso-ja sosiaalityöhön - moneen muuhunkin tehtävään.

Tulevaisuusennusteiden mukaan keinoäly sekä esim. aivosoluelvytys pidentävät ihmiskunnan elinkaarta. Lääketiede
kehittyy huimasti. Osittain keinotekoinen ihminen ei ole robotti, vaikka niitäkin valmistetaan jo nyt.
Olisi kiintoisaa nähdä, millainen Suomi olisi sadan vuoden kuluttua, jos todelliset säästötalkoot toteutettaisiin
käytännössä. Ehkä pystyään eliminoimaan jo ennalta kehitysvammaisuus, alkoholismi, mielisairaudet, liian
alhainen älykkyys...kukapa sen tietää. Asennetaanko ihmisen aivoihin esim. lisää älyä. Otetaanko kuolleiden
älykkäiden aivot esim. hyötykäyttöön? Tämä on utopiaa, mutta voisimme kyllä luopua humpuuki-, huuhaa-
sivistyksestämme...ja vilunkipolitikoinnista...





          

maanantai, 1. lokakuu 2012

YSTÄVÄN HAUDALLA

Voimansa parhaat uhraten palveli. rakasti, kärsi hän.
Palkitsi hyvällä ilkeilyn: syyttömän, väärän, alhaisen.

Katsoi silmin niin kysyvin, surullisin, avoimin.
Kuunteli Bachia mieluiten, aamuisin kirjoitti mietelmän.

Virttä joskus hyräili hän, oli se muisto lapsuuden.
Sävelsi laulun sanattoman hiljaisuutta kuunnellen.

Kuolleet ovat jo eläissään monet parhaina vuosinaan:
Puuttuu tunteet, syvällisyys, ihmissuhteista läheisyys.

Ihanteena vain menevyys, itsekkyys sekä pinnallisuus.
Latteus hyveistä korkehin: puheet sen kertovat, ilmeetkin!

Miksi niin väärin ymmärretyt ajattelijat, näkijät,
silmin avoimin katsovat, tunneälyä omistavat?

JÄTTÄÄ HE MUISTON PYSYVÄN - VAALIMISEN ARVOISEN
SÄKEISSÄ RUNOJEN, MIETELMÄIN.
ELÄVÄT VIELÄ KUOLTUAAN...

(Runo kirjoitettu syksyllä 2006)


keskiviikko, 8. helmikuu 2012

SAULI NIINISTÖ - ARVOJOHTAJA, JONKA SUOMI TARVITSEE

Sauli Niinistö yllätti minut presidenttipelissä. Toinen nimi hänellä on enteellisesti Väinämö. Olen kirjoituksissani sekä kalevalaisissa runoissani korostanut sitä, että Suomi tarvitsee nykyisenä kriisiaikana kokeneen ja valveutuneen presidentin. Miksi presidentin valtaoikeuksia supistettiin? Mauno Koivisto myönsi sen virheeksi. Kyllähän talossa isäntä pitää olla, myös Suomessa Kalevalan Väinämö.

Puheet kertovat henkisestä tasosta. Viimeisimmässä haastattelussa maanantaina heti vaalien jälkeen huomasin Niinistössä taas uuden luonteenpiirteen. Hänen puheessaan oli syvällisyyttä ja herkkyyttä. Olisi sopinut näköjään myös papiksi. Jos mummut eivät yhtään kertaa itke papin saarnan aikana, pappi on jo leipääntynyt. Niinistöä oli erheellisesti moitittu "kamreerityypiksi". hän kun joutui puhemiehen roolissa puuttumaan epäkohtiin. Niihin on puututtava.

Sanotaan, että vaikean kriisin läpikäynyt ihminen ei suhtaudu elämään pinnallisesti. Pelastuminen Thaimaan tulvaonnettomuudesta oli presidentille kova koettelemus, mikä varmaan sai hänet pohtimaan elämän arvoja uudelleen. Ikä myös kasvattaa ihmistä  henkisesti. Filosofi Platon asetti kirjassaan Valtio filosofit vartijan asemaan yhteiskunnassa. He eivät olleet liian nuoria ja kypsymättömiä.

Sekä yksilö - että ryhmähaastatteluissa presidentistä paljastui uusia puolia: esim. huumorintaju, mikä on henkevyyden tunnus. Sanaton viestintä: eleet ja ilmeet olivat eri tilanteissa asianmukaiset. Avoin empaattisuus, joustavuus, asiallisuus byrokraattisuuden vastapainona kuvastuivat eleissä ja ilmeissä. Hymystä hyvän tunnet! Saimme nähdä tuon pahvi-Saulisssakin tutun, aidon hymyn presidentin kasvoilla useinkin sekä kansan parissa että tilanteissa. joihin se sopi.

Presidentin kavaljeerintaitoihin olemme jo saaneet tutustua v.2006. Kun vaalit voitti Tarja Halonen, Niinistö osasi heti muuttaa tyyliään. Hän käyttäytyi herrasmiehen tavoin. "Linnoissa herrojen taas tanssitaan" lauloin Irwin Goodman. Komea pariskunta Linnan juhlissa jo tänä vuonna tanssii sen romanttisen ensimmäisen valssin...Edustavuus on taattu, kun pariskunta esiintyy Suomibrändin hyväksi.

Siteeraan tähän v. 2010 julkaistua runokirjaani NYKY-KANTELETAR:

TARVITAHAN TUOMARIKSI NEROKAS NYT NEUVOSHERRA. NÄE KUN EI METSÄÄ PUILTA PELIMIEHET PUOLUEIDEN. TAITOPANKKI TARVITAHAN, JÄTTIAIVO JÄRKKYMÄTÖN SÄÄSTÖT SUOMEN SÄILYTTÄVÄ:REHELLINEN, USKOTTAVA...

 

perjantai, 3. helmikuu 2012

ARVOJOHTAJUUDEN HAASTE

Toinen äänestyspäivä lähestyy. Miten enteellistä. että se on Runebergin päivänä. Eilisesä viimeisessä "kaksintaistelussa" TV 1:ssä kaksi arvoiltaan erilaista miestä mitteli herrasmiestyyliin. Arvoliberaari ja rauhanaatteen esitaistelija Haavisto perusteli kantansa hyvin. Niinistö edusti kiihtymättä perinteisiä kantoja. Moniarvoisessa yhteiskunnassa presidentti ei todellakaan johda arvoja. Hän toteuttaa työssään arvojohtamista. Kyse on tyylistä, persoonasta, karismasta. Tyyli kun kuvastuu puheiden tasossa, sanattomassa viestissä, pukeutumisessa, myös puolison valinnassa...

Arvokonservatiivi tuskin äänestää Haavistoa. Tämä on lahjakas mutta jättänyt opintonsa kesken. Miksi? Ylioppilas oli vielä Runebergin aikoihin "herra" mielestään. Mainittiin jopa maisteriksi, jos osasi latinaa. Nyt arvostetaan koulutusta. Ehdokkaan puolison valinta herättänee kysymyksiä. Jenny Haukio on sivistynyt ja kielitaitoinen. Entä Antonio Flores?

Yllättävää ei ole, että osa sosiaalidemokraateista on siirtynyt näissä vaaleissa vihreään leiriin. Haavisto on ollut Demarissa töissä. Myös suuri osa entisistä taistolaisista siirtyi vihreän aatteen kannattajiksi itänaapurin kommunismin romahduksen jälkeen. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki sekä Paavo Lipponen ovat molemmat kertoneet äänestävänsä Haavistoa. TV:n A-sudiossa pohdittiin Paavon päivänä sosialismin kriisiä. Onko aate uudistamisen tarpeessa? Niinistö johtaa gallupennusteissa. Meillä on myös oikeistolainen pääministeri.

Onko käsite tasa-arvo vain korusana, jota käytetään vaalitaktiikassa? Todellinen tasa-arvo koetellaan käytännön elämässä. Tasa-arvosta puhuvalla kun näyttää olevan tarve pyrkiä "tasa-arvoisemmaksi kuin muut" Orwellin vertausta käyttääkseni. Tittelit, arvonimet, kunniamerkit, neuvoksen arvot ja eliittiyliopistot ovat tästä esimerkkinä. Puhutaan "bemaridemareista" ironiseen sävyyn. Edes työläislähtöinen presidentti ei ole valtaan päästyään toteuttanut entisiä arvojaan - linnan juhlien osaltakaan. Yllättävä vaalilupaus presidentin palkkion verottamisen tarpeellisuudesta oli nyt erikoinen taktikointi: sekä Haavisto että Niinistö olivat sen kannalla.(?)

Eurooppalainen kulttuuri on kokenut arvoromahduksen. Vanhat sivistysmaat olivat aikoinaan sivistyksen esikuvia ja linnakkeita - meille "metsäläisille" täällä pohjan perillä. Rahan mahti hallitsee...mutta välttävillä matematiikan taidoilla(?) Miksi säästämistä ei enää arvosteta? Todellinen kapitalismi tulee toimeen omillaan. Pääomavaltaisuus on arvokkaan pankin tunnus. Miksi holtittouudesta palkitaan? EU-politiikassa pieni on kaunista vain suurten sanelemin ehdoin.

Tarvitsemme todellisen arvojohtajan...myös talouspolitiikan osalta. Henkiset arvot, henkinen pääoma sekä kestävä kehitys olisivat hänen tyylinsä tunnukset taloustiedon sekä ulkopoliittisen pelisilmän ja diplomatian ohella.

 

 

 

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot






    Seija Tuohesmaa

    Päiväkirja, ajatelmia, novelleja, runojakin kenties

  • Tagipilvi