Toinen äänestyspäivä lähestyy. Miten enteellistä. että se on Runebergin päivänä. Eilisesä viimeisessä "kaksintaistelussa" TV 1:ssä kaksi arvoiltaan erilaista miestä mitteli herrasmiestyyliin. Arvoliberaari ja rauhanaatteen esitaistelija Haavisto perusteli kantansa hyvin. Niinistö edusti kiihtymättä perinteisiä kantoja. Moniarvoisessa yhteiskunnassa presidentti ei todellakaan johda arvoja. Hän toteuttaa työssään arvojohtamista. Kyse on tyylistä, persoonasta, karismasta. Tyyli kun kuvastuu puheiden tasossa, sanattomassa viestissä, pukeutumisessa, myös puolison valinnassa...

Arvokonservatiivi tuskin äänestää Haavistoa. Tämä on lahjakas mutta jättänyt opintonsa kesken. Miksi? Ylioppilas oli vielä Runebergin aikoihin "herra" mielestään. Mainittiin jopa maisteriksi, jos osasi latinaa. Nyt arvostetaan koulutusta. Ehdokkaan puolison valinta herättänee kysymyksiä. Jenny Haukio on sivistynyt ja kielitaitoinen. Entä Antonio Flores?

Yllättävää ei ole, että osa sosiaalidemokraateista on siirtynyt näissä vaaleissa vihreään leiriin. Haavisto on ollut Demarissa töissä. Myös suuri osa entisistä taistolaisista siirtyi vihreän aatteen kannattajiksi itänaapurin kommunismin romahduksen jälkeen. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki sekä Paavo Lipponen ovat molemmat kertoneet äänestävänsä Haavistoa. TV:n A-sudiossa pohdittiin Paavon päivänä sosialismin kriisiä. Onko aate uudistamisen tarpeessa? Niinistö johtaa gallupennusteissa. Meillä on myös oikeistolainen pääministeri.

Onko käsite tasa-arvo vain korusana, jota käytetään vaalitaktiikassa? Todellinen tasa-arvo koetellaan käytännön elämässä. Tasa-arvosta puhuvalla kun näyttää olevan tarve pyrkiä "tasa-arvoisemmaksi kuin muut" Orwellin vertausta käyttääkseni. Tittelit, arvonimet, kunniamerkit, neuvoksen arvot ja eliittiyliopistot ovat tästä esimerkkinä. Puhutaan "bemaridemareista" ironiseen sävyyn. Edes työläislähtöinen presidentti ei ole valtaan päästyään toteuttanut entisiä arvojaan - linnan juhlien osaltakaan. Yllättävä vaalilupaus presidentin palkkion verottamisen tarpeellisuudesta oli nyt erikoinen taktikointi: sekä Haavisto että Niinistö olivat sen kannalla.(?)

Eurooppalainen kulttuuri on kokenut arvoromahduksen. Vanhat sivistysmaat olivat aikoinaan sivistyksen esikuvia ja linnakkeita - meille "metsäläisille" täällä pohjan perillä. Rahan mahti hallitsee...mutta välttävillä matematiikan taidoilla(?) Miksi säästämistä ei enää arvosteta? Todellinen kapitalismi tulee toimeen omillaan. Pääomavaltaisuus on arvokkaan pankin tunnus. Miksi holtittouudesta palkitaan? EU-politiikassa pieni on kaunista vain suurten sanelemin ehdoin.

Tarvitsemme todellisen arvojohtajan...myös talouspolitiikan osalta. Henkiset arvot, henkinen pääoma sekä kestävä kehitys olisivat hänen tyylinsä tunnukset taloustiedon sekä ulkopoliittisen pelisilmän ja diplomatian ohella.