Pyhäinpäivänä 2012

Keväisen aamuyön kuulaus sairaalan ikkunan takana. Vuodeosaston huone 6.
Viisi miestä kuoleman odotushuoneessa.  Kuorsausta, hengityskatkoksia,
kuoleman korahduksia, alistuvaa katkeruutta. Eräs miehistä luuli olevansa
sotilassairaalassa jatkosodan aikaan...

Ei verenpaineen mittaajaa, pulssin tarkkailijaa, vaipan vaihtajaa, happinaamarin
tarjoajaa, nesteytyksen antajaa.  Sodan veteraani ikkunan luona tunsi kuoleman
kuivan janon.  Siitä oli joskus pappi kertonut herätyspuheessa.  Silloin olisi jo
turha tehdä parannusta.

Sairaalapappi oli puhunut taivaan valtakunnan avaimista.  Olisi ripin aika.  Miksi?
Kirkollisvero maksettu, hautapaikka lunastettu kahdessa sodassa.
Eikö se riitä? mies oli kysynyt.  Hän oli vetänyt lakanan kasvoilleen kyyneleensä
peittäen..." Ei muuta kunniaa kuin kuulla kummultansa sun kuusiesi kuiskintaa,
kun hän henkensä halvan sulle antanut on..."Nostalginen kuorolaulu tajunnassa.
Sitä hän oli nuorena upseerina laulanut...

Neljältä juuri ennen kuolemaa rukouksen enkeli vieraili  -  janoon kuolevan
luona.  Tämä ei pystynyt enää soittamaan hätäkelloa: pyytämään juotavaa...
Rukouksen enkeli puhui armosta, paremmasta maailmasta kuoleman rajan takana.
Kuolema olisi syntymä henkisyyden tasolle.  Mies sai janoonsa  -  elävää vettä.
"Siellä ruumiit aivan uudet: puhtaat, kirkkaat kokonaan.  Tänne jäävät vajavuudet,
synnin arvet päälle maan..."